Aino löysi elementtinsä Kierrätyskeskuksen vastuullisen rekrytoinnin avulla


PalvelukeskusAvikKuva2

Syntymästään saakka kuuro Aino Hanhikoski on elementissään työskennellessään viittomakielellä kuurojen palvelukeskus Åvikissa Hyvinkäällä. Palvelukeskukseen Aino löysi tiensä muutama vuosi sitten Pääkaupunkiseudun Kierrätyskeskuksen Hyvään kierteeseen -hankkeen kautta.

 

Työelämän moniosaaja

Aino Hanhikoski työskentelee kuuroille ja kuurosokeille suunnatussa palvelukeskus Åvikissa kuurojen asukkaiden avustajana. Aino on nuorena opiskellut sairaala-apulaiseksi, joten työ on hänelle tuttua. Aiemmin hän on työskennellyt myös viittomakielen opettajana, viittomakielisessä teatterissa ja Viittomakielen sanakirja -projektissa. Kahdeksan kuuron lapsen äiti on myös palkittu Valkoisen Ruusun ritarikunnan ensimmäisen luokan kunniamerkillä vuonna 2011.

Palvelukeskus Åvikiin Aino päätyi Pääkaupunkiseudun Kierrätyskeskuksen vastuullisen rekrytointipalvelun kautta. Kierrätyskeskuksen Hyvään kierteeseen -hanke tarjoaa ensin työntekijälle määräajaksi töitä Kierrätyskeskuksessa ja sen jälkeen jatkotyöllistymismahdollisuuksia monien eri yhteistyökumppaneiden avulla.

 

Kierrätyskeskus oli tärkeä askel urapolulla

Kierrätyskeskukseen Aino pääsi töihin oman aktiivisuutensa avulla ja hieman sattumalta. Hän kulki usein Kyläsaaren tavaratalon ohi bussilla ja mietti, että Kierrätyskeskukseen olisi mukava mennä töihin. Aino oli ollut jonkin aikaa poissa työelämästä, koska lapset olivat pieniä. Hän etsi netistä Kierrätyskeskuksen yhteystiedot ja haki paikkaa: ”He siellä varmaan miettivät, että mistähän tuokin tupsahti, mutta ottivat todella sydämellisesti vastaan. Työkaverit olivat mukavia, ja sain kaikilta alkuvaiheessa paljon hyviä neuvoja.”

Aino työskenteli Kierrätyskeskuksessa tekstiilien lajittelussa ja hinnoittelussa hieman yli kaksi vuotta, ensin Kyläsaaressa ja myöhemmin Hietaniemessä. ”Kierrätyskeskuksessa näki, miten eri tavoin ihmiset suhtautuvat tavaroihin. Jotkut vain sullovat lahjoitettavat vaatteet muovikassiin, kun taas toiset lajittelevat ne hyvin tarkasti.” Ainon mielestä työ oli mukavaa ja opettavaista – ja laittoi miettimään myös omia kulutustottumuksia: ”Lahjoitettavaa tavaraa tulee paljon, mikä pistää ajattelemaan nykyajan kuluttamista. Aloin ostaa omia vaatteitani kierrätettyinä. Ja löysin seinälleni hienon majakka-taulunkin.”

Kuulevien työtovereiden kanssa Anna kommunikoi kirjoittaen ja elein. Aikaa jäi myös hassuttelulle: ”Kerran näin tavaroiden joukossa lastensängyn katoksen, sellaisen harson. Laitoin sen sitten viitaksi ylleni ja kiertelin ympäriinsä kuin kuningatar. Vähän työkaverit siinä katsoivat, että mitä ihmettä, mutta sain heidät kuitenkin nauramaan makeasti,” Anna muistelee hymyillen.

 

Hyvällä kierteellä Hyvinkäälle

Aino pääsi mukaan Hyvään kierteeseen -hankkeeseen, kun työhönvalmentaja kävi Ainon työpaikalla Kierrätyskeskuksessa muita työntekijöitä koskevassa palaverissa. Tilaisuus olisi voinut mennä sivu suunkin. Sattumalta Ainon lapset olivat kuitenkin samaan aikaan Kierrätyskeskuksessa taksvärkissä, joten paikalla oli tulkki. Tulkin avulla oli helppo luoda kontakti Ainon ja työhönvalmentajan välille.

Aino aloitti työt Åvikissa vuonna 2013, ensin Kierrätyskeskuksen tukemana ja harjoitteluajan jälkeen täysipäiväisenä työntekijänä. ”Hyvinkää tuntui ensin todella kaukaiselta, mutta lasten kasvettua en malttanut odottaa pääseväni tänne. Åvik on ihan todella kaunis paikka, ja työyhteisö tuntuu omalta.”

Aino työskentelee pääasiallisesti noin 20 asukkaan Lepola-ryhmässä, jonka jäsenet ovat iäkkäämpiä ja paljon hoivaa tarvitsevia, eri ikävaiheissa kuuroutuneita ihmisiä. Aino kattaa ruokasaliin aamupalan viidelle omatoimiselle asukkaalle ja tarjoilee sen jälkeen ruoan omalle osastolleen. Samoin toimitaan lounaalla ja välipalalla. Välillä siistitään paikkoja. Monitoimi-ihmisenä Aino myös tarvittaessa ompelee ja nimikoi asukkaiden vaatteita ja avustaa läheisten vierailuissa.

 

Ainutlaatuinen kulttuuri

”Viihdyn Åvikissa, sillä ihmisten kanssa työskentely tekee jokaisesta päivästä erilaisen”, Aino kertoo. Asukkaiden ja muiden kuurojen työntekijöiden kanssa hän keskustelee esimerkiksi koulumuistoista, sillä aiemmin käytiin samoja kouluja ja kulttuuri oli yhtenäisempi.

Nykyään kuuroilla on mahdollisuus valita asuin- ja koulutuspaikkansa vapaammin, ja mahdollisuudet kommunikoida myös kuulevien kanssa ovat lisääntyneet. Aino toivoo, että kuuleville kerrottaisiin enemmän siitä, miten kuurot tulisi kohdata ja miten kuurojen ainutlaatuinen kulttuuri toimii.

Aino haastaa Kuurojen palvelusäätiön ottamaan vahvemmin osaa ympäristövastuulliseen toimintaan. Esimerkiksi kierrätykseen liittyvää materiaalia ja tiedotusta olisi tärkeä kääntää viittomakielelle. Myös isommat yritykset saavat Ainolta haasteen kehittää vastuullista rekrytointiaan: ”Kuurot ovat valmiita kokeilemaan kaikenlaisia toimintamalleja työelämässä. Yritykset voisivat olla avoimempia vastaanottamaan monenlaisia työntekijöitä erilaisine vahvuuksineen. Lyhytaikaisetkin kokeilut voisivat olla hyödyllisiä kaikille.”

 

Suomen suurimpana sosiaalisena yrityksenä Kierrätyskeskus pyrkii työllistämään sekä ensimmäistä työpaikkaansa etsiviä että työelämään palaavia työntekijöitä, jotka muutoin ovat työmarkkinoilla keskimääräistä heikommassa asemassa. Hyvään kierteeseen -hankkeen tarkoitus oli tarjota näille työntekijöille mahdollisuus kehittää ammattiosaamistaan ja työelämävalmiuksiaan myös Kierrätyskeskuksen työsuhteen jälkeen. Tavoitteena oli, että palkkatuetun työjakson jälkeen työntekijä on valmis työllistymään avoimille markkinoille. Hanke päättyi kesäkuussa 2014.

Hyvinkäällä sijaitseva Åvik on yksi Kuurojen Palvelusäätiön alaisista asumispalveluja tarjoavista palvelukeskuksista. Palvelukeskukset tarjoavat kuuroille, kuurosokeille ja huonokuuloisille yksilöllistä ja turvallista palveluasumista, viittomakielisen sosiaalisen verkoston sekä sosiaalista, toiminnallista ja ammatillista kuntoutusta. Palvelukeskusten käyttökielenä toimii viittomakieli, mikä osaltaan luo ja ylläpitää kuurojen omaa kulttuuria.

Kuurojen palvelusäätiö

Lue lisää vastuullisen rekrytoinnin menestystarinoita Kierrätyskeskuksen sivuilta!

Lue lisää yritysten vastuullisista valinnoista!

Tule mukaan luomaan oma vastuullisuustarinasi!

1.12. 2014 Minni Mankki & Kaisa Valve

Tykkäsitkö? Jaa muillekin!Share on FacebookTweet about this on TwitterShare on Google+Share on LinkedIn